JeleTele Design Oy

Työnäyte

Hevipäivät Kangasalla

Hevipäivät Kangasalla

Tapahtumille verkkosivut ovat paitsi käyntikortti, myös elintärkeä informoinnin väline. Hevipäivät Kangasalla on ensimmäistä kertaa järjestettävä raskaan musiikin festivaali, jonka verkkosivujen suunnittelussa lähdettiin liikkeelle aivan alusta. Järjestäjä toivoi verkkosivuille selkeyttä, intuitiivisuutta sekä helppokäyttöisyyttä. Festareiden verkkosivuilla käydään tavallisesti useita kertoja tarkistamassa esimerkiksi päivittyviä esiintyjälistoja, joten aiheiden omille sivuille on tärkeää päästä helposti ja kätevästi. Verkkosivuille upotettiin myös Lippu.fi -lipunmyynti, jotta asiakkaiden on mahdollista löytää kaikki tarvitsemansa samalta verkkosivulta.

Hevipäivien ulkoasua suunniteltiin myös huolella. Koska tapahtuma järjestetään kesällä 2025 ensimmäistä kertaa, täytyi sille luoda oma uniikki ilmeensä. Tämä prosessi tehtiin yhteistyössä järjestäjien kanssa, joilta saatiin joitain elementtejä, joita hyödynnettiin brändin ulkoasun kehittämisessä. Tummasävyinen verkkosivu sai koristeeksi kullankeltaisia kiinnekohtia, reunuksia ja korostuksia. Tapahtuman järjestäjät ideoivat Hevipäivät -tekstilogoon art deco -tyylisen reunan, jonka pohjalle tapahtuman brändi alkoi muodostua. Ylellinen kullanhohto yhdistyy rosoisen halkeilleeseen kivitaustaan, luoden verkkosivuille mieleenpainuvan kontrastin.

Hevipäivät Kangasalla työnäyte, JeleTele Design
Hevipäivät Kangasalla artistit työnäyte, JeleTele Design

Tapahtumalle tarvittiin logo, joita lopulta syntyi kaksi. Järjestäjät toivoivat abstraktia logoa, joten ensin suunniteltiin Hevipäivät -kirjainlogo. Siinä on H-kirjain, joka muodostuu terävistä reunoista ja dynaamisesta muotojen asettelusta. Suunnittelussa otettiin inspiraatiota festareiden ytimestä, eli raskaan metallin kuvastosta: etenkin bändien ikonisista logoista. Lopputuloksena on helposti tunnistettava, iskevä ja voimakas symboli. Paksut ja selkeät muodot mahdollistavat logon hyödyntämisen myös pienemmässä koossa, kuten esitteiden reunoissa tai profiilikuvissa.

H-logon lisäksi suunniteltiin toissijainen tekstilogo. Se suunniteltiin helposti luettavaksi “otsikoksi” nuorelle festivaalille sekä täydentämään abstraktin H-logon tarjoamaa informaatiota tapahtumasta. Tekstilogoon järjestäjät toivoivat serif-fonttia, yksinkertaista ilmettä sekä jotain visuaalista koukkua. Koukuksi järjestäjät ehdottivat art deco -tyylistä reunaa, joka lisättiin tekstin ylä- ja alapuolelle. Elementti tekee logosta tunnistettavan ja tyylikkään, jotta se voi omalta osaltaan ylläpitää tapahtumalle kehitettyä visuaalista ilmettä.

Hevipäivät laitteet, JeleTele Design