Kun luodaan verkkosivuja, joiden tarkoituksena on esitellä visuaalisesti vangitsevia ja jo itsessään kauniita kuvia, joudutaan helposti tietyn ongelman eteen: miten saada verkkosivut korostamaan sinne sijoitettuja kuvia ilman, että itse verkkosivuista tulee tylsät ja persoonattomat? Taiteilija, kuvittaja ja tarinankertoja Matilda Saari halusi verkkosivuistaan kauniit ja itsensä näköiset. Portfolion tarkoituksena on esitellä taiteilijan työnäytteitä potentiaalisille asiakkaille monipuolisesti ja johdonmukaisesti. Suunnittelutyössä kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että portfolio olisi tarkoituksenmukaisesti toimiva ja visuaalisesti kiinnostava kokonaisuus.
”Oli kivaa, että sivuston tekemiseen sai osallistua itsekin! Sivustosta oman näköisen saaminen oli mulle visuaalisena ihmisenä tosi tärkeetä, varsinkin kun sen koko aiheena on oma taide ja tyyli. Suuren pohjatyön sekä hankalammat osuudet sain kuitenkin ammattilaisten tekemänä ja kaikkiin mun pyyntöihin ja toiveisiin vastattiin :)” – Matilda Saari
Asiakkaan toiveena oli tumma tausta vihreillä korostuksilla. Sopiva vihreä poimittiin taitelijan omasta työstä, joka sijoitettiin etusivun ensimmäiseksi kuvaksi. Tuon digitaalisen taideteoksen pohjalta rakennettiin lopulta verkkosivujen yleinen ilme. Verkkosivuille haluttiin luoda salaperäinen tunnelma, joka heijastelee taiteilijan teosten aiheita. Tummanpuhuva pohja antaa taideteosten puhua puolestaan. Matilda Saari käyttää usein voimakkaita ja rikkaita värejä, jotka nousevat selkeinä kokonaisuuksina esiin tummalta taustalta. Vihreä korostus mahdollisti yhtenäisen ja mielenkiintoisen siteen sivujen välille, luoden samalla portfoliolle persoonallisen brändin.


Asiakkaan toiveita kunnioittaen
Verkkosivut ovat tärkeä osa asiakkaan brändiä, ja usein niihin liittyykin enemmän tai vähemmän tarkkoja toiveita. Matilda Saaren verkkosivujen suuntaa-antava malli oli taiteilijan itse tekemä Google Sites -sivusto. Lisäksi hän ideoi ja suunnitteli itse paljon uusille verkkosivuilleen projektin aikana, piirtäen luonnoksia ja antaen kehitysehdotuksia. Hänelle oli erityisen tärkeää saada olla mukana projektin suunnittelussa ja kehittämisessä. Me JeleTele Designilla haluamme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden olla juuri sen verran mukana projektissa kuin asiakas itse toivoo. Meille on tärkeää, että asiakas kokee verkkosivut luontevaksi ja sujuvaksi osaksi toimintaansa, ja siksi tarjoamme apua myös WordPressin käytön opetteluun. Monet haluavat lisätä, poistaa tai muokata itsenäisesti verkkosivujensa sisältöä, minkä haluamme mahdollistaa selkeillä ja ajantasaisilla ohjeilla.
